Vappuaatto oli ollut tuulinen ja kylmähkö. Aurinko pinnisteli välillä pilven takaa esiin muistuttamaan tulevasta kesästä. Päivä oli herättänyt minussa suurta kiitollisuuden tunnetta. Ensinnäkin olimme selättäneet vaikean talven, johon lukeutuivat mukaan Santran sairastuminen. Tänään oli jo ajatella kolmas päivä kun tamma pääsi ulkoilemaan tuohon tuuliseen tarhaan. Taisin olla hiukan ylisuojelevainen kun laitoin kunnon loimen ja villapintelit etusiin. Kerran kuulin erään sanovan minulle: "pidä hevosesta erityisen hyvää huolta". No nyt pidin. Olen pitänyt jo erityisen hyvää huolta jo lähes neljä kuukautta. Olen antanut sille parempaa hoitoa mitä vanhukset saavat osastolla. Tämänkin puolen olen kokenut ja nähnyt hoitajan urani aikana. Tunsin kiitollisuutta, että oltaisiin hevosen kanssa nyt tässä pisteessä, jotta se voisi ulkoilla jopa 1h. Kiitollinen olin myös eläinlääkäreille ja kengittäjälle. Ennen kuin iltatalli oli ohi, vilkaisin vielä säyseää tammaa. Olin kiitollinen, että se jaksoi taistella läpi talven vaikka päivät tuntuivat raskailta. Onneksi se oli löytänyt elämäänsä myös toisen sielunsiskon, joka antaa voimaa jaksaa eteenpäin. Hänellekin olen kiitollinen, kun jaksaa käydä sairasta hevosta katsomassa. Lopuksi sipaisin Nupun turpaa, ja toivotin hyvää yötä tytöille.

Painaessani tallin ovea kiinni tuli tarve mennä metsään, jonne pääsee muutamalla askeleella. Metsäpolku oli vielä osittain luminen. En voinut suunnata kettujen entiselle pesälle. Kuuset olivat kasvaneet pituutta valtavasti näiden vuosien varrella. Sanoin aikoinaan vanhaa metsää satumetsäksi, koska siellä taisi nähdä keijuja ja menninkäisiä. Vanha metsä kaadettiin, ja uusi satumetsä kasvaa nyt tilalle. Poikkesin polulta, kumisaappaat upposivat mättäisiin, kivenlohkareiden päältä näkyi puiden latvat ja avara taivas. Näki, että peurat olivat tehneet polun metsään talven aikana. Saavuin aukealle, istahdin. Käännyin katsomaan taakseni. Kuusien takaa näkyi vihdoinkin satumetsän aurinko. Olin kiitollinen juuri tästä hetkestä!